Elektroniikka-asentaja ratkaisee ongelmia

Eetu suorittaa lukio-opintoja samaan aikaan amistutkinnon kanssa.

Eetu Koskelainen opiskelee elektroniikka-asentajaksi Kouvolan seudun ammattiopistossa. Eetun mukaan alan työtehtävät riippuvat paljon siitä, mihin haluaa erikoistua. Ahkeroimaan pääsee esimerkiksi eri tieto- ja viestintäteknologioiden parissa, jolloin työtehtävät pyörivät tietokoneiden, mobiililaitteiden, serverien sekä langattomien ja langallisten verkkojen
ympärillä.

–Meillä Kouvolassa keskitytään elektroniikkaan rauta- ja ohjelmointitasolla. Harjoittelemme tuotekehitystä ja rakennamme prototyyppejä laitteista. Koulussa saamme tehdä töitä ihan oikeille asiakkaille, Eetu kertoo.

Eetun mukaan elektroniikka-alassa parasta on ongelmien ratkominen. Työssäoppimiseen nuori mies pääsee kiinni vasta kolmannen vuoden keväällä, mutta taitojaan hän on päässyt esittelemään jo vuoden 2014 Taitaja-kilpailuissa.

–Elektroniikka-ala sopii tietotekniikasta kiinnostuneille tyypeille. En tiennyt alasta juuri mitään etukäteen. Suoritan samalla lukio-opintoja, joten opiskelu on välillä raskasta. Ammattikouluopinnoissa olen kuitenkin viihtynyt todella hyvin, Eetu kehuu.

Kouvolan seudun ammattiopisto tarjoaa nuorten koulutuksen lisäksi aikuisopintoja sekä mahdollisuuden suorittaa ammattiopintojen lisäksi ylioppilastutkinto. Kolmannen vuoden opiskelijat voivat lähteä työssäoppimaan ulkomaille.

Tieto - ja tietoliikennetekniikan perustutkinnon tieto- ja tietoliikennetekniikan koulutusohjelmasta valmistuu elektroniikka-asentajaksi kolmessa vuodessa. Alalle kaivataan jatkuvasti uusia osaajia elektroniikan ja tietoliikennetekniikan nopean kehityksen vuoksi.

 Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto

 

© Opetus- ja kulttuuriministeriö

Palaute: ammattiosaaja@skillsfinland.fi

Toteutus: Skills Finland & julkaisujärjestelmä Base C6