Mikä minusta tulee isona?

Ammattiosaajan gallupissa kyselimme nuorilta, mikä voisi olla heidän unelma-ammattinsa.

Joensuun normaalikoulun kahdeksasluokkalaiset tutustuivat joukolla Taitaja-tapahtumaan, joka on ammattiin opiskelevien nuorten SM-kilpailu. Johan Rissanen on pohtinut kahden tutkinnon tekemistä eli logistiikan perustutkinnon ja ylioppilastutkinnon opiskelua. Logistiikka-alalla saa hyvin töitä ja toisaalta lukiossa voi vielä miettiä ammatinvalintaansa. Matias Rissanen on innostunut liiketoiminnan perustutkinnosta, josta valmistuu merkonomiksi. Aino Laukkanen aikoo opiskella sairaanhoitajaksi tai ensihoitajaksi, koska on kesätöissä huomannut sosiaali- ja terveysalan kiinnostavan kaikista eniten. Emilia Kesänen haluaa kirjanpidon merkonomiopintojen kautta ammattikorkeaan ja kirjanpitäjäksi. Hän aikoo opiskella oppisopimuksella. Janna Julin tähtää kansainväliseen markkinointityöhön, koska kielet ja matkustaminen kiinnostavat. Tähän sopii hyvin kahden tutkinnon suorittaminen ja merkonomiopinnot. Nuoret pohtivat yhdessä, että tulevan ammatin pitäisi olla mielenkiintoinen, koska työhön pitää sitoutua. Työpäivissä tulee olla myös vaihtelua.

Jesse Kukkola ja Ville Kuusela opiskelevat KSAOssa ensimmäistä vuotta kahta tutkintoa. Heidän tavoitteenaan on valmistua ylioppilaaksi ja sähköasentajaksi. Kaikki sähköön liittyvä on kiinnostanut heitä jo pitkään. Pojat kertovat, että sähköön liittyy monen mielestä mystiikkaa. Sähköalan opiskelu vaatii päätä, ja siinä pitää käyttää järkeä. He suosittelevat sähkö- ja talotekniikka-alaa kaikille, jotka tykkäävät tehdä asioita käsillään.

Kahdeksasluokkalaiset Anna Suomalainen ja Christa Pyykkö tulivat Taitajaan Lieksan keskuskoulun yläkoulusta. Anna on TET-harjoittelussa huomannut, että pitää lasten kanssa työskentelystä. Christa toivoo, että voisi tulevassa ammatissaan yhdistää ihmisten kanssa olemisen ja musiikin. Nuorten mielestä ammatinvalinta on aika vaikeaa, koska se on niin iso päätös.

Hyrynsalmen yhtenäiskoulun yhdeksäsluokkalainen Aapo Rohner, kahdeksasluokkalainen Eeli Lehtinen ja seitsemäsluokkalainen Juuli Kemppainen osallistuivat Taitaja9-kilpailuun. Aapo haki yhteishaussa Ammattiopisto Lappiaan opiskelemaan metallialaa, ja samalla hän aikoo suorittaa ylioppilastutkinnon. Eeli suunnittelee sähköasentajan ammattia. Ammattiopistossa opiskelu ei ole Eelin mielestä niin teoriapainotteista kuin lukiossa. Juulilla urasuunnitelmat ovat vielä avoinna.

Tytti Mustonen vaihtoi tarjoilijakoulutuksen kokkiopinnoiksi Riveriassa, kun huomasi ruuanlaiton ja keittiöalan kiinnostavan tarjoilijan työtä enemmän. Kokin ammatissa voi kehittyä koko ajan ja oppia uutta. Tytin mielestä ruoka kokoaa perheet ja ystävät saman pöydän ääreen, ja hän haluaa toimia ruokalähettiläänä, joka yhdistää ihmisiä. Opintojen tässä vaiheessa Tyttiä kiinnostaa suurkeittiössä työskentely.

 

 

© Opetus- ja kulttuuriministeriö

Palaute: ammattiosaaja@skillsfinland.fi

Toteutus: Skills Finland & julkaisujärjestelmä Base C6