Pinja halusi lukioon ja amikseen

Pinja Harakkamäellä ei ollut ysillä aavistustakaan siitä, haluaako hän lukioon vai ammattikouluun. Edes oma ala ei ollut selvillä. Hänelle kahden tutkinnon opiskelu oli lopulta paras vaihtoehto. Pinjan mielestä ammattikoulu on hyvä väylä myös jatko-opintoihin.

”Tiede ja matematiikka kiinnostavat minua, joten laborantin ammatti tuntui sopivalta. En halunnut peruskoulun jälkeen jatkaa vain lukioon miettimään tulevaisuutta seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Halusin suorittaa ammatillisen tutkinnon, joten ammattikoulu oli selvä ratkaisu. Minulle se oli sopiva vaihtoehto, koska ammattikoulun ohella voin suorittaa myös ylioppilastutkinnon.

Moni saattaa ajatella, että ammattikoulu on jotenkin huonompi vaihtoehto kuin lukio. Kokemukseni perusteella voin sanoa, etten ole menettänyt mitään, vaikken mennyt lukioon, päinvastoin. Ammattikoulu on avannut minulle monia mahdollisuuksia työelämään ja jatko-opintoihin. Se on valmistanut ammattiin ja työelämään yleensä. Vaikka kahden tutkinnon opiskelu on ollut ajoittain raskasta, olen kiitollinen, että valitsin juuri tämän polun.

Olen viihtynyt hyvin Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa. Opiskelut on helppo sovittaa omaan aikatauluun. Opettajat ja opo ovat ymmärtäväisiä ja tukevat opiskelua.

Yksi hieno asia on ollut se, että aloin ammattikoulussa löytää asioita, joissa olen hyvä. Huomasin, millaiset asiat ovat minulle mieluisia. Esimerkiksi aikatauluttaminen on minulle tärkeää. Haluan, että kaikki tehtävät ovat hallinnassa. Tämä onnistui hyvin Tredussa, koska laboratoriossa voi tehdä vaikka rästitehtäviä, kun sopii ajan opettajan kanssa.

Olen ollut kaksi kertaa oppimassa työpaikalla, joista toinen oli kesätyöpaikka. Olin myös kuukauden vaihto-oppilaana Saksassa harjoittelijana alan yrityksessä.

Valmistun keväällä, jonka jälkeen keskityn Venäjän Kazanin WorldSkills 2019 -kilpailuihin. Amiksen kautta pääsin mukaan ammattitaitokilpailuihin, joista olen saanut varmuutta osaamiseeni sekä itsevarmuutta. Sain myös Taitaja-kilpailujen aikana suoritettua muutaman näytön, jotka helpottivat painetta koulussa.

Olen ajatellut pitää välivuoden, jonka aikana teen töitä ja luen pääsykokeisiin. Suunnitelmissani on hakea yliopistoon lukemaan jotain lääketieteeseen liittyvää.”

Lisätietoja

 

Laboratorioalan perustutkinto

Laboratorioalalla työtehtävät liittyvät laadunvalvontaan, tuotantoprosessien seurantaan, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Laboratorioissa tehdään luonnontieteellistä perustutkimusta, kehitetään tuotteita ja tuotantomenetelmiä sekä seurataan teollisuuden tuotteiden, elintarvikkeiden ja ympäristön laatua, puhtautta ja turvallisuutta. Tulevaisuudessa laitetekniikan ja analyysien kehittyminen sekä kansainvälistyminen korostavat alan työntekijöiden ammatillista osaamista ja kielitaitoa.

LABORANTTI

Haluatko tietää lisää laboratorioalan koulutuksesta? Lue lisää ePerusteet palvelusta!

 
 

© Opetus- ja kulttuuriministeriö

Palaute: ammattiosaaja@skillsfinland.fi

Toteutus: Skills Finland & julkaisujärjestelmä Base C6