Hiusala kiinnosti heti

Karoliina Tolvi aloitti innokkaana toisen vuoden opinnot Salon seudun ammattiopiston parturi-kampaajan koulutusohjelmassa. Alkava syksy innostaa myös hiusalan perustutkinnon opettajaa Pia Kiikeriä, joka luotsaa kolmannen luokan opiskelijoita työssäoppimaan ja näyttöjen tekemiseen.

Elokuinen aurinko paistaa lämpimästi hiusalan opiskelijoiden teorialuokkaan. Karoliina eli Karo ja Pia ovat kuitenkin jo syysmielellä ja miettivät alkavaa lukuvuotta.

– Hyvin on lähtenyt alkuun. Muutama päivä oli rauhallisempaa, mutta nyt toisella viikolla asiakaspalvelussakin on ollut kiireistä. Kouluun oli mukava tulla. Olen ollut kesän kotona Somerolla. Nyt oli kiva tulla Saloon ja nähdä kavereita, Karo sanoo.

– Koulun aloituksessa on aina jotain uutta. Olen kolmannen luokan ryhmänohjaaja ja viimeisenä vuotena oppilailla on neljä jaksoa teoriaopiskelua ja kaksi jaksoa työssäoppimista, johon sisältyy myös näyttöjen suorittamista. Näyttöjen paperityöt on jo aloitettu. Kolmantena vuotena on lisäksi päättötyö. On aina myös ihana nähdä uudet ensimmäisen vuoden opiskelijat, Pia kertoo.

Pia selittää, että hän käyttää opiskelijoista perhosvertausta. Uudet opiskelijat ovat haparoivia, karvaisia toukkia, jotka koteloituvat arjen ja ammatin opiskelussa.

– Kolmannen luokan keväällä opiskelijoista kuoriutuu kauniita perhosia. Osalla perhosista on jo aivan upeat, ammattiosaajan siivet. Toisilla on tavalliset, mutta niillä on hyvä lähteä lentämään ja lisäämään taitoja. Esimerkiksi viime keväänä meiltä valmistui 18 upeaa perhosta, joista 16 sai heti oman alan töitä.

Eikä perhoseksi ole ihan helppo päästä, Salon seudun ammattiopiston parturi-kampaajan koulutusohjelman hakijoista noin 30 prosenttia pääsee sisään.

– Meillä on motivoituneita opiskelijoita, koska opiskelijat valitaan pääsykokeen kautta, Pia kertoo.

Helppo valinta

Karon kesä sujui liikenneaseman kassalla, koska kampaamoihin harvoin pääsee kesätöihin vielä ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen. Karosta kesän työkokemus tukee tulevaa ammattia, koska kassalla sai tehdä asiakaspalvelua. Ja sitähän parturi-kampaajankin omassa työssään tekee.

– Minusta on mukavaa olla ihmisten kanssa. Tulen vieraidenkin kanssa toimeen enkä jää tuppisuuksi, Karo miettii.

Parturi-kampaajaksi opiskeleminen oli Karolle itsestään selvä valinta. Kun asiasta alettiin koulussa kahdeksannella luokalla puhua, hän kiinnostui heti hiusalasta.

– En sitten enää harkinnutkaan mitään muuta. Ensin mietin, että menen lukioon, mutta suoraan ammattikouluun lähteminen tuntui kuitenkin järkevimmältä, koska ammatinvalinta oli selvä. Lukiossa aika olisi mennyt jotenkin hukkaan.

– Tästähän voi jatkaa opintoja ja tehdä ammatti- tai erikoisammattitutkinnon. Ennen oli asia ihan eri, kun ilman lukiota ei voinut jatkaa opintoja.

Jatko-opintojen lisäksi Karo on miettinyt yrittäjäksi ryhtymistä tai tuolin vuokraamista isommasta kampaamosta. Hänen vanhempansa ovat yrittäjiä, joten oman yrityksen perustaminen tuntuu luontevalta. Aluksi pitää kuitenkin kerätä ammattitaitoa ja kokemusta.

– Tuolinvuokraus tai sopimusyrittäjyys ovat turvallisia tapoja aloittaa. Niihin me kannustamme myös koulussa. Näin yrittämisen riskit jäävät pienemmiksi ja isommassa yhteisössä oppii myös muilta, Pia toteaa.

NY-yrittäjyyttä

Salon seudun ammattiopistossa on parturi-kampaajan koulutusohjelmassa lähdetty mukaan NY Vuosi Yrittäjänä -hankkeeseen, jossa kolmannen vuoden opiskelija voi työssäoppimisjaksollaan perustaa oman yrityksen. Opiskelija voi esimerkiksi palvella asiakkaita kampaamossa, ja saa asiakkaistaan tuloa itselleen, kun materiaalit ja muut kulut on laskettu pois.

– Joissakin kouluissa yritystä on pyöritetty oppilaitoksen asiakaspalvelupisteessä, mutta me lähdemme siitä, että opiskelija perustaa yrityksen koulun ulkopuolelle. Olemme jo aloittaneet sopivien yhteistyökumppanien etsimisen.

Taitaja mielessä

Karo suunnittelee lähtevänsä mukaan Taitaja2014-kilpailun karsintoihin. Valmentautuminen alkaa syyskuussa.

– Salon seudun koulutuskuntayhtymä on Taitaja2015-tapahtuman yksi järjestäjä. Salo vastaa viidestä lajista. Itse olen hiusalan lajivastaava, Pia kertoo.

Mutta ennen Turkua, niin Salossa kuin muissakin ammattiopistoissa, teroitetaan sakset huippukuntoon ja aletaan opiskella Taitaja-tapahtumaa ja elämää varten.

Tiesitkö tämän?

 

- Ammatillisessa koulutuksessa on valittavana yli 100 eri ammattia

- Perustutkinnon suorittaminen kestää tavallisesti kolme vuotta eli 120 opintoviikkoa.

- 90 opintoviikkoa käsittelee oman alan ammatillisia opintoja.

- Opiskeluun liittyy vähintään puoli vuotta käytännön työssäoppimista työpaikalla.

- Näytöillä arvioidaan opiskelijan ammatillista osaamista, näyttö tehdään käytännön työtilanteessa.

- Perustutkinnon ohessa voi suorittaa ylioppilastutkinnon.

- Ammatillisessa koulutuksessa on 185 000 opiskelijaa.

- Ammatillisen perustutkinnon voi hankkia myös oppisopimuksella.

- Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen on 25.9.–4.10.2013 ja 24.2.–14.3.2014.

Lue lisää: www.opintopolku.fi

 
 

© Opetus- ja kulttuuriministeriö

Palaute: ammattiosaaja@skillsfinland.fi

Toteutus: Skills Finland & julkaisujärjestelmä Base C6