Ulkomaille

Oletko kartalla? Pian olet! Amiksesta voit nimittäin lähteä ulkomaille vaihtoon. Reissussa tutustut eri kulttuureihin ja siihen, miten töitä muualla tehdään. Matkalla karttuu myös kielitaito, ja se on kova sana työelämässä.

Useimmat amiksesta ulkomaille lähtevät suuntaavat nimenomaan työssäoppimaan. Ulkomailla opiskelu piristää ja avartaa. Matkan varrelta saat itseluottamusta, rohkeutta ja muutenkin perspektiiviä elämään. Muutaman viikon työskentely vieraassa kulttuuriympäristössä antaa jo paljon eväitä oman osaamisen kehittämiseen.

Reissun suunnitteleminen on opettavaista ja hauskaa. Amiksessa sinua autetaan muun muassa työssäoppimispaikan ja asunnon hankkimisessa. Vaihtoon ja työssäoppimiseen ulkomaille suuntaavia varten on olemassa rahastoja, joten pelkällä opintotuella ei tarvitse matkalla pärjätä.

Kansainvälistymään voit päästä myös kilpailutoiminnan kautta. Omassa ammattitaidossa kilpaileville ura aukeaa parhaimmillaan euroopan- ja maailmanmestaruuskilpailuihin saakka.

Moniin oppilaitoksiin myös tulee opiskelijoita muista maista. Tartu mahdollisuuteen kansainvälistyä ja saada uusia kavereita ulkomailta!

Ammattiosaaminen on kansainvälistä, joten ole rohkea. Monet työnantajat arvostavat ulkomailla hankittua kokemusta, joten toisessa maassa suoritettu työssäoppimisjakso tai kansainvälisiin kilpailuihin osallistuminen voivat auttaa unelmien työpaikan saamisessa – olipa työpaikka Suomessa tai ulkomailla.

Alla olevien haastattelujen kautta pääset kurkistamaan opiskelijoiden ja ammattilaisten arkeen. Haastattelut ovat vain makupaloja ja poimintoja - erilaisia uratarinoita on yhtä paljon kuin ihmisiäkin.

Edellinen 1 2 3 4 Seuraava

Tutustu eri vaihtoehtoihin

 
 
 

© Opetus- ja kulttuuriministeriö

Palaute: ammattiosaaja@skillsfinland.fi

Toteutus: Skills Finland & julkaisujärjestelmä Base C6