Kilpailutoiminta

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyttä edistetään myös erilaisen kilpailu- ja valmennustoiminnan kautta.

Taitaja-tapahtuma

Taitaja on ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma, joka on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1988. Taitaja-kilpailussa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat SM-mitaleista ammatillisiin perustutkintoihin perustuvissa lajeissa. Kilpailun lisäksi tapahtuma toimii kohtaamispaikkana useille ammatillisen koulutuksen parissa työskenteleville asiantuntijoille sekä näyteikkunana ammatillisesta koulutuksesta kiinnostuneelle tai ammatinvalintaa pohtivalle yleisölle.

Taitajaan voivat osallistua kilpailuvuonna 21 vuotta täyttävät tai sitä nuoremmat ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat nuoret. Kilpailu järjestetään vuosittain.

Kansainväliset ammattitaitokilpailut

Suomi on osallistunut kansainvälisiin ammattitaitokilpailuihin vuodesta 1989 alkaen. Skills Finland lähettää ja valmentaa yhteistyökumppaniensa kanssa joukkueen vuorovuosin järjestettäviin WorldSkills– ja EuroSkills-kilpailuihin sekä neljän vuoden välein järjestettävään erityistä tukea tarvitsevien International Abilympics -kilpailuihin.

Miten mukaan kilpailutoimintaan?

Skills Finland ilmoittaa verkkosivuillaan, kun hakuaika kilpailijaksi on käynnissä. Hakuaika avataan noin vuosi ennen kilpailun ajankohtaa. Lue lisää kilpailutoiminnasta Skills Finlandin sivuilta.