Ammattiopintoihin valmentavan koulutuksen kautta

Osman Abubakar aloittaa syksyllä toisen opiskeluvuoden merenkulkualan perustutkinnossa Länsirannikon Koulutus WinNovassa Raumalla. Osmanin tavoitteena on valmistua korjaajaksi kansi- ja koneenkorjauksen osaamisalalta sekä vahtiperämieheksi kansipäällystön osaamisalalta.

Osman on opiskellut perustutkinnon ensimmäisen vuoden opintoja innostuneesti, vaikka korona-aika on tuonut haasteita arkeen. Nyt ovat tulleet tutuiksi jo yhteiset tutkinnon osat, kuten äidinkieli, matematiikka ja kieliopinnot. Ammatillisissa aineissa on tutustuttu esimerkiksi laivan tekniikkaan.

– Ihailin jo lapsena merta ja olen aina halunnut laivalle töihin. Tulevaisuudessa voin työskennellä niin rahtilaivalla kuin matkustaja-aluksellakin, Osman miettii.

Ammatinvalinta ei ollut Osmanille vaikeaa. Ennen perustutkinnon opintoja hän oli vajaat puoli vuotta ammatilliseen koulutukseen valmentavassa koulutuksessa VALMAssa (nykyisessä TUVAssa). WinNovan opettajat ovat auttaneet opintojen suunnittelussa.

– Laivalla pitää osata kieliä ja varsinkin englantia. Itse olen opiskellut suomen ja ruotsin lisäksi ranskaa ja espanjaa. Osaan myös monia Afrikassa puhuttuja kieliä.

Osmanin mielestä merenkulkualan ammatteja kannattaa harkita, jos on kiinnostunut tekniikasta ja moottoreista ja tykkää korjata koneita ja laitteita. Laivalla työskennellessä pääsee myös matkustamaan moniin maihin.

Teksti: Johanna Pelto-Timperi
Kuva: Osman Abubakar

Tutustu tästä tarinaan liittyvään tutkintoon!