Autoalan opintoja Italiassa

Tutkintonimike: Automekaanikko
Tutkinto: Ajoneuvoalan perustutkinto
Nimi: Fanni Heikkinen
Oppilaitos: Kainuun ammattiopisto
Lisätietoa: Fanni on suorittanut ajoneuvoasentajan opinnot, joissa tutkintonimike on nykyään automekaanikko.
Fanni Heikkinen otti ammatillisesta koulutuksesta kaiken ilon irti. Hän oli opiskelijavaihdon kautta työpaikalla oppimassa Italiassa ja perusti ammattiopistossa luokkakavereidensa kanssa NY-yrittäjänä autokorjaamon.
Fanni Heikkinen valmistui keväällä 2020 Kainuun ammattiopistosta autoalan perustutkinnosta ajoneuvoasentajaksi autotekniikan osaamisalalta ja lukiosta ylioppilaaksi. Kahden tutkinnon tekeminen houkutteli, koska Fannilla on aina monta rautaa tulessa.
– Autoala kiinnosti, mutta toisaalta peruskoulun lukuaineetkin menivät hyvin. Niinpä asetin itselleni kahden tutkinnon haasteen ja yhdistin kädentaidot sekä teoreettiset aineet, Fanni kertoo.
Kahden tutkinnon lukujärjestys muuttui jaksoittain, ja päivät olivat vaihtelevia.
– Tykkäsin tosi paljon! Oppilaitos jousti mahtavasti lukujärjestyksen kanssa. Meillä oli todella mukavaa, hyvät opettajat ja mukavat luokkakaverit.
Fanni piti erityisesti työpaikalla opiskelusta. Koska hän opiskeli kahta tutkintoa, oli aikatauluissa sumplimista. Ensimmäisenä vuonna Fanni oli kuukauden pienessä autopesula-huoltamossa ja toisena vuonna hän pisti pystyyn oman NY-yrityksen. Kolmantena vuotena Fanni teki tilaustöitä oppilaitoksessa.
Nuori yrittäjyys -ohjelmassa opiskelijat perustavat lukuvuoden ajaksi oikealla rahalla toimivan miniyrityksen eli NY-yrityksen. Ohjelmassa opiskelijat käyvät lukuvuoden aikana läpi yrityksen kaikki vaiheet perustamisesta yrityksen lopettamiseen.
– Käytännössä oppii paljon paremmin kuin pänttäämällä. Kun näkee työelämää opiskeluaikana, ei ole niin suuri kynnys siirtyä töihin.
Ammatillisia opintoja Veronassa
Fanni oli kolmannen opiskeluvuoden helmikuussa kuukauden opiskelijavaihdossa Italian Veronassa. Siinä osa kotimaisesta tutkinnosta opiskellaan ulkomailla. Fannin työpaikalla opiskelun paikaksi valikoitui Nissanin ja Mitsubishin keskikoinen merkkikorjaamo.
Kainuun ammattiopisto organisoi opiskelijavaihdon käytännön järjestelyt, ja Fanni lähti matkaan luokkakaverinsa kanssa. Ensimmäisen vaihtoviikon aikana he kiersivät kolmessa eri oppilaitoksessa tutustumassa autoalan opintoihin Italiassa.
– Se oli todella mielenkiintoista. Saimme kokeilla esimerkiksi auton maalaamista. Korjaamon tiloissa toimi myös huolto, myynti ja varaosamyynti.
– Emme päässeet valitettavasti kovin paljon itse tekemään. En tiedä, johtuiko se kielimuurista vai siitä, että Italiassa kaikki autoalalla työskentelevät olivat miehiä. Seurasimme kuitenkin silmä kovana muiden työskentelyä, ja itse ainakin opin paljon Nissaneiden rakenteista.
Merkkikorjaamo muistutti suomalaisia, mutta lajittelu oli siellä yllättäen paremmin hoidettu kuin Suomessa.
– Pieni pettymys oli, miten huonosti työpaikan italialaiset osasivat englantia. Onneksi isäntäperheen tyttäret puhuivat englantia ja yllättäen koulusta löytyi naisopettaja, joka puhui suomea, sillä hänen miehensä oli sotkamolainen kuten minäkin! He kutsuivat meidät kotiinsa lounaallekin. Kuukauden kohokohta oli upea karnevaali, johon osallistuimme.
Oma yritys opetti paljon
Kainuun ammattiopistossa oli kurssi yrittäjyydestä, mutta varsinaisen tulikasteen Fanni sai, kun perusti toisena opiskeluvuonna oikealla rahalla toimivan NY Vuosi yrittäjänä -yrityksen kahden luokkakaverinsa kanssa.
– Lähdin mukaan mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta. Vuoden aikana tuli valtavasti tietoa, taitoa ja kokemusta – ja vähän taskurahaa.

Fannin, Hilla Heikkisen ja Pinja Kemppaisen autokorjaamon nimi oli raflaavasti Chicks Fix. Yritys sai ehkä osittain hauskan nimensäkin ansiosta paljon julkisuutta.
NY-yrittäjyydessä asiat tehdään lähes kuten oikeassa yrityksessä: esimerkiksi yrityksen perustamiseen liittyvät paperityöt, mainokset, Facebook-sivut, logot ja laskupohjat.
– Ensin houkuttelimme asiakkaiksi sukulaisia, mutta sitten sana lähti leviämään. Välillä oli tosi kiire ja välillä rauhallisempaa, mutta se varmaan kuuluu yrittäjyyteen. Opettajat olivat koko ajan tukena ja turvana.
Yrittäjyyden eräänlainen huipentuma oli, kun Fanni osallistui Uskalla yrittää -kilpailuun ja saavutti Kajaanin semifinaalissa parhaan myyjän palkinnon toisen koulutusasteen sarjassa.
– NY-yrittäjyys ja opiskelijavaihto olivat molemmat hienoja kokemuksia, joita voi todellakin suositella kaikille. Vaihto inspiroi minua hakemaan jatko-opiskelemaan Oulun yliopiston interkulttuuriseen opettajakoulutukseen. Mutta se ei ole ainut vaihtoehto: hain myös insinöörinlinjalle ja armeijaan. Katsotaan nyt, mikä näistä suunnitelmista sitten tärppää tai minkä valitsen, Fanni nauraa.
Teksti: Pirkko Soininen
Kuvat: Fanni Heikkinen ja Dreamstime