Automaalari on tarkka ja kärsivällinen

Ruhjeiset, lommoiset ja naarmuuntuneet autokorien osat saavat uuden elämän ja kauniin maalipinnan automaalari Emilia Pääkkösen käsittelyssä. Riveriassa opiskeltu autoalan perustutkinto ja työelämän kokemus ovat antaneet hyvän pohjan automaalarin työlle. Lisäksi oppia on haettu menestyksekkäästi Taitaja- ja WorldSkills-ammattitaitokilpailuista.

Kello on 7.45 maanantaiaamuna K-Caaran vauriokorjaamolla Joensuussa. Automaalari Emilia Pääkkönen on jo vaihtanut työvaatteet päälle ja tarkistanut, minkälaisia töitä tänään on vuorossa.

Päivän työtehtäviään Emilia seuraa järjestelmästä, johon kirjataan kaikki saapuvat ajoneuvot. Työnjohtaja merkitsee järjestelmään ajoneuvon, sille tehtävät toimenpiteet ja arvion korjaukseen kuluvasta ajasta. Usein autot kaipaavat sekä autoasentajan, autokorinkorjaajan sekä automaalarin työpanosta niiden kuntoon saattamiseksi.

Automaalari on autokorien pintakäsittelyn ammattilainen. Hän käsittelee kolarikorjatun tai muuten vahingoittuneen auton pinnan niin, ettei korjausta erota paljaalla silmällä. Työ yhdistää ajoneuvotekniikan taiteelliseen luovuuteen.

– Automaalarin työssä tarvitaan käden ja silmän yhteispeliä. Kun pintaa kokeilee, voi siitä jo arvioida, mitä toimenpiteitä pinnalle pitää tehdä. Myös hyvästä värisilmästä on hyötyä. Sävyjen valitseminen on tarkkaa työtä, Emilia kertoo.

Heti aamusta käsittelyyn pääsee Volkswagen Passatin ovet, puskuri ja sivupeili. Emilia on ehtinyt aloittaa osien työstämisen jo edellisellä viikolla kittaamalla ovien pienet epätasaisuudet. Seuraavaksi on vuorossa pinnan hiominen, jotta ovesta tulee täydellisen tasainen.

Kun Passatin osat ovat saaneet asianmukaisen käsittelyn ja pinta on hiottu kauttaaltaan karheaksi, kiinnitetään osat maalaustelineisiin ja viedään halliin, jossa maalaus tapahtuu. Tämän jälkeen osat saavat jäädä kuivumaan lounastauon ajaksi.

– Vahvuuteni tässä työssä on se, että haluan oppia koko ajan uutta ja kehittää itseäni. Joskus on huonompia kausia, jolloin virheitä tuntuu tulevan enemmän. Tiedän kuitenkin, että näitä kausia sattuu kaikille, ja sellaisen jälkeen olen entistä taitavampi.

Lounastauon jälkeen pohja on kuivunut ja on aika sekoittaa pintamaali. Tarkka sävyttäminen on tärkeää, jotta korjattu osa ei erotu muusta autosta. Apuna on onneksi tietokone, joka kertoo, kuinka monta grammaa mitäkin väriä on laitettava. Myös valkoisista löytyy lukuisia vaihtoehtoja. Maalaamisen jälkeen osat jäävät kuivumaan 60-asteiseen uuniin.

– Työelämässä ja kilpailuissa olen kehittynyt eniten työn suunnittelussa ja työprosessin hallinnassa. Osaan esimerkiksi arvioida, kuinka pitkään missäkin työvaiheessa kestää ja mihin minulla on aikaa esimerkiksi näin osien kuivuessa.

– Palkitsevinta tässä työssä on tehtävien monipuolisuus ja oman käden jäljen näkeminen, kun hieman rumatkin osat muuttuvat korjaamisen jälkeen uudenveroiseksi. Meillä on myös kiva työporukka ja monien mielestä Joensuun parhaat korjaamotilat, Emilia kehaisee.

Tutustu tästä tarinaan liittyvään tutkintoon!