Haaveena ura ammattitanssijana

Miten kiinnostuit tanssialasta ja onko opiskelu vastannut odotuksiasi?

Aloitin tanssiharrastuksen jo 4-vuotiaana, josta asti olen haaveillut ammattitanssijan urasta. Ajattelin, että tuon haaveen tavoittelu olisi hyvä aloittaa suorittamalla tanssialan perustutkinto.

Opinnot ovat jonkin verran vastanneet odotuksiani. Yllätyksenä tuli esimerkiksi se, että miten paljon meillä on ollut esityksiä heti alusta saakka. Yllätyin myös siitä, kuinka paljon koulussa voi vaikuttaa siihen mitä opiskelee ja mihin asioihin haluaa itse panostaa. Olen ollut erittäin tyytyväinen valintaani. Opinnoissa kaikista parasta on ollut huomata, kuinka paljon olen itse kehittynyt.

Kuva: Veera Syvävirta

Millaista opiskelu on ollut?

Tyypillinen opiskelupäiväni alkaa koulun aamupalalla, jonka jälkeen menen lämmittelemään ensimmäistä tuntia varten. Aamulla meillä on yleensä tanssitekniikkaa ja ruokailun jälkeen harjoituksia esiintymisiä varten, sekä teoriatunteja.

Tämän lisäksi olen ollut opintoihin liittyen työssäoppimassa Rovaniemen teatterissa.

Mitä muuta olet oppinut kuin varsinaisesti omaan ammattiin liittyviä taitoja?

Olen ainakin itsenäistynyt, kun muutin toiselle puolelle Suomea opiskelemaan. Lisäksi olen saanut hurjasti itsevarmuutta myös muille elämänosa-alueille, kuin tanssimiseen.

Millaiset ovat tulevaisuudensuunnitelmasi?

Haaveilen alan korkeakouluopinnoista, mutta myös työelämä sekä mahdollisesti jossain vaiheessa yrittäjyys kiinnostaa.

Tutustu tästä tarinaan liittyvään tutkintoon!