”Jatkoin opintoja ammattikorkeakouluun”

Tutkintonimike: Mediapalvelujen toteuttaja
Tutkinto: Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto
Osaamisala: Painoviestinnän osaamisala
Nimi: Henriikka Silvennoinen
Oppilaitos: Gradia
Lisätietoa: Henriikka on suorittanut painoviestinnän perustutkinnon, joka nykyisin vastaa media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa ja painoviestinnän osaamisalaa.
– Kun olimme ysillä tutustumassa Gradian avoimien ovien päivän kierroksella painoalan opintoihin, tiesin, että tänne haluan, Henriikka kertoo.
– Tässä työssä on parasta luovuus ja vapaus saada toteuttaa itseään. Media-alalla on monenlaisia töitä painotuotteen suunnittelusta videokuvaukseen. Opiskelussa on hyvää se, että voi erikoistua haluamalleen alalle.
Henriikka liitti perustutkinnon opintoihin kansainvälisen vaihto-opiskelujakson ja oli kuusi viikkoa Espanjassa Barcelonassa graafisen alan ammattiopistossa kurssikaverinsa kanssa. Henriikan mielestä kokemus oli todella hyvä niin opintojen kannalta kuin laajemminkin.
– Opiskelimme aika itsenäisesti, mutta olimme mukana esimerkiksi yhteisillä englannin kielen tunneilla. Tutustuimme paikallisiin opiskelijoihin ja olimme yhdessä kaupungilla. Kokemus oli tosi hieno.
Gradian opettaja oli koko ajan mukana jakson toteutuksessa ja antoi tukea Jyväskylästä käsin myös Espanjaan.
Henriikka päätti jatkaa perustutkinnon jälkeen graafisen alan opintoja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Korona-ajan takia Henriikka ei ole päässyt AMK-opinnoista vaihto-opiskelujaksolle, vaikka se oli suunnitelmissa. Kansainvälistä kokemusta hän toivoo saavansa kuitenkin ammattitaitokilpailuista. Henriikka aikoo osallistua karsintaan, jossa valitaan Suomen maajoukkue WorldSkills Shanghai 2022 -joukkueeseen.