Koulukuljettajan työ tuntuu omalta jutulta

Kari Karjalainen valmistui vuosi sitten linja-autonkuljettajaksi ja työllistyi heti valmistuttuaan Kuljetus Lakkapäälle. Lahdessa, Lapissa ja pääkaupunkiseudulla toimiva perheyritys on kasvanut nopeasti henkilö- ja tavarakuljetusliikenteen toimijana ja rekrytoi säännöllisesti uusia työntekijöitä.

Karjalainen löysi työpaikan koulukuljettajana Lakkapäältä linja-autonkuljettajan opintoihin kuuluneen työharjoittelun kautta.

– Opiskeluaikana katselin, mitä linja-autoyhtiöitä Lahdessa toimii. Lakkapää vaikutti kiinnostavalta ja otin yhteyttä harjoittelupaikasta. Siitä se lähti, ensin oli kahdeksan viikkoa täällä työharjoittelussa, hän kertoo.

– Koulukuljettajan työ on hyvin mukavaa hommaa. Aamulla vien lapsia kouluun ja iltapäivällä kuljetan heidät takaisin koteihinsa. Kesällä on tarkoitus tehdä palveluliikenteen ajoja, Karjalainen jatkaa.

Opiskeluaikana pääsi ajamaan ja harjoittelemaan riittävästi

Linja-autonkuljettajan opinnot vastasivat mielikuvaa alasta.

– Opiskeluaikana pääsi ajamaan ihan riittävästi ja harjoittelemaan linja-autolla. Taidot ovat vielä sen jälkeen hioutuneet käytännön työssä.

Työ on sosiaalista ja itsenäistä

Työskentely koulukuljettajana tuntuu nyt omalta jutulta.

– Olin jo aiemmin kouluttautunut kuorma-auton kuljettajaksi ja työskentelin kymmenen vuotta lentokentällä. Kun se työ ei enää sopinut minulle, kouluttauduin välissä datanomiksikin. Mutta kipinä syttyi linja-autonkuljettajakoulutukseen ja koulukuljetusten myötä tähän lasten kanssa toimimiseen.

–  Työni on osittain hyvin sosiaalista, mutta myös itsenäistä ja oma-aloitteista työtä on paljon, hän kuvailee.

Teksti ja kuva: Kaisa Törmänen / Salpaus

Tutustu tästä tarinaan liittyvään tutkintoon!