Maalarin työmaa kattaa tuhansia neliöitä

Miten valitsit oman alasi?

Käsillä tekeminen on minulle luontaista, en tykkää lukea. Tai ei lukemisessa mitään vikaa ole, en vain halua sitä ammatikseni tehdä. Ylioppilaaksi asti kuitenkin jaksoin!

Millaisia asioita maalari tekee?

Kun kerron työskenteleväni maalauksen ja tapetoinnin parissa, ihmiset helposti kuvittelevat, että valitsen nättejä tapetteja huoneisiin ja maalailen lattialistoja. Tykkään kovasti sellaisestakin työstä, mutta käytännössä työmaani ovat todella isoja tiloja, kuten tuhansien oppilaiden kouluja tai toimistorakennuksia.

Rakennusmaalari kittaa, tasoittaa, hioo ja maalaa. Työpäivä aloitetaan yleensä aikaisin aamulla, ja työtä tehdään 7.00−15.30.

Millaiset ovat tulevaisuudensuunnitelmasi?

Olen jatkanut perustutkinnon jälkeen opintoja suorittamalla maalarin ammattitutkinnon, jossa perehdyttiin esimerkiksi erilaisiin ruisku- ja erikoismaalaustekniikoihin.

Haluan opiskella ja kehittyä koko ajan. Olen niin omalla alallani kuin vaan olla ja voi. Energiaa riittää, kun tekeminen on mieluisaa.

Tutustu tästä tarinaan liittyvään tutkintoon!