Merkonomiopinnoista vauhtia jatko-opintoihin

Tutkintonimike: Merkonomi
Tutkinto: Liiketoiminnan perustutkinto
Nimi: Halime Durmishi
Oppilaitos: Perho Liiketalousopisto
Miten valitsit oman alasi?
Kiinnostuin merkonomiopinnoista ammatilliseen koulutukseen valmentavien opintojen (VALMA) aikana. Opintoihin kuuluvan työharjoittelun kautta sain vakituisen työpaikan vaatekaupasta. Koen olevani hyvä asiakaspalvelussa ja työskentelen mielelläni ihmisten kanssa. Siksi ajattelin, että merkonomiksi opiskelu olisi hyvä vaihtoehto minulle.
Millaista opiskelu on?
Opiskelu on helppoa ja mukavaa, kun siihen muistaa varata tarpeeksi aikaa. Opettajilta saa tukea aina kun tarvitsee.
Haastavinta opinnoissa ovat olleet kirjanpidon kurssit. Vaikka olen asunut monta vuotta Suomessa ja osaan kielen, kirjanpitoon liittyvät termit ovat välillä vaikeita. Onneksi aina löytyy opettaja tai opiskelukaveri, joka osaa rauhassa selittää hankalat sanat.
Haluan valmistua nopeasti, joten olen suorittanut kursseja kesälläkin. Myös aktiivinen osallistuminen opiskelijakunnan toimintaan kerryttää osaamispisteitä. Olen osallistunut muun muassa koulun logolla varustettujen hupparien ja kangaskassien tilaamiseen ja myyntiin sekä tapahtumien, kuten opiskelijoiden hyvinvointipäivän, järjestämiseen.
Kaikkiin opintoihin kuuluu työpaikalla opiskelua, millaista se on?
Työpaikalla opiskelu on yksi parhaista asioista opinnoissa. Sen aikana saa tutustua työelämään ja näkee, millaista työ on käytännössä.
Olen jatkanut töitä vaateliikkeessä iltaisin ja viikonloppuisin. Sain hyväksiluettua yhden opintojen työssäoppimisjakson vaatekauppatyöskentelyn avulla. Vastaavasti opinnoista on ollut hyötyä työssä. Asiakaspalvelukurssit ovat syventäneet osaamista ja tuoneet työhön ammattimaisuutta ja varmuutta.
Millaiset ovat tulevaisuudensuunnitelmasi?
Opintojen kautta saatua asiakaspalveluosaamista voi hyödyntää monissa eri ammateissa. Minusta merkonomiopinnot tarjoavat hyvän pohjan myös poliisin ammatille. Poliisin pitää olla helposti lähestyttävä ja ihmisläheinen. Poliisin työssä asiakaspalvelutaidot ovat kultaa, ja niissä oppii merkonomikoulutuksen aikana rautaiseksi ammattilaiseksi.