Jaakko Koivisto valmistui muutama vuosi sitten Luovin ammatillisen erityisoppilaitoksen Tampereen yksiköstä toimitilahuoltajaksi suoritettuaan puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinnon. Ammatilliset opinnot olivat Jaakolle ennestään tuttuja ympäristönhoitajan koulutuksesta Ahlmanin ammattiopistosta.

– Olin siivoojana Martinus Palveluissa, kun siellä suositeltiin, että voisin hakea opiskelemaan alaa. Olen tyytyväinen, että lähdin opiskelemaan. Olen saanut paljon tietoa esimerkiksi työskentelytekniikoista ja puhdistusaineista ja varsinkin koneiden käyttämisestä, Jaakko kertoo.

Jaakko oli työpaikalla oppimassa Ravintola Mylläreissä. Valmistumisen jälkeen hän on ollut Mylläreissä kiireapulaisena ja saanut sieltä osa-aikaisen työpaikan siistijänä. Jaakko auttaa kiireaikoina myös tiskauksessa.

– Pystyin hyvin yhdistämään opinnot ja työssäkäynnin. Viihdyin hyvin ammattiopistossa niin teoriatunneilla kuin työpaikalla oppimassakin. Meillä oli Luovissa hyvä henki ja välitunneilla sai esimerkiksi pelailla ja jutella kavereiden kanssa. Meillä oli myös mukavat opettajat, Jaakko kertoo.

Jaakko suosittelee puhtaus- ja kiinteistöpalvelualaa ammatinvalinnaksi sen monipuolisuuden takia. Hän itse viihtyy hyvin työssään.

Teksti: Johanna Pelto-Timperi
Kuva: Jaakko Koivisto

Tutustu tästä tarinaan liittyvään tutkintoon!