Opintoihin kannattaa suhtautua avoimin mielin

Miten valitsit oman alasi?

Iskä sanoi yhtenä päivänä, että mitäpä jos suuntaisit metallialalle, siellä voi tienata aika hyvin. Ala alkoi näin kiinnostaa. Asuin aiemmin Kanadassa ja opiskelin neljä vuotta High Schoolissa, jossa hitsailin viimeisenä vuotena paljon. Voitin pienen hitsauskilpailunkin. Ajattelin, että hitsaaminen sujuu niin hyvin, että siitä olisi ehkä ammatiksi.

Millaista opiskelu on ollut?

Koska olin jo Kanadassa opiskellut paljon kaikkea hitsaukseen liittyvää, niin ammattiopistossa monet asiat olivat tuttuja. Opin kuitenkin esimerkkien kautta, kuinka tärkeää vaikkapa matematiikka on hitsauksessa.  Työskennellessä pitää ymmärtää, että jos hitsaa jossain tietyssä kulmassa, niin miten se vaikuttaa. Kaikki ei ollutkaan niin helppoa, mitä olin kuvitellut.

Millainen on tyypillinen opiskelupäiväsi?

Minulla on opiskelu mennyt vähän erikoisesti, kun siirryin jo kahden kuukauden jälkeen oppisopimusopiskelijaksi. Nyt minulla on koulutussopimus Andritz Savonlinna Worksilla. Ammattiopistossa opiskelen teoria-aineita ja ammattiosaamista työpaikalla.

Mistä erityisesti tykkäät opiskelussa?

Eniten olen tykännyt itsenäisistä projekteista, joissa olen saanut miettiä, miten ratkaisen jonkun ongelman. Koneistamisesta olen oppinut paljon lisää. Opintoihin kannattaa suhtautua avoimin mielin. Usein olen vasta käytännön työssä oivaltanut, miksi joku asia on koulussa opetettu. Koulun ja työelämän vuorottelu on antanut hyvää perspektiiviä. Levyseppä-hitsaajan työ sopii minulle, siinä vaaditaan kärsivällisyyttä ja tarkkuutta.

Olet opiskellut myös oppisopimuksella, mikä siinä oli parasta?

Olin jo ensimmäisenä vuonna Norelco Oy:ssä oppisopimuksella. Oli jännää, kun sain tehdä itsenäisesti ihan oikeita työtehtäviä. Sain todella hyvän kuvan siitä, millaista alan hommissa on.

Millaiset ovat tulevaisuudensuunnitelmasi?

Aion valmistua ja olla töissä pari vuotta. Toivottavasti saan jatkaa Andritzilla vakituisesti. Sitten voisi miettiä jatko-opintoja. Olen haastatellut konkareita ja kysynyt, mitä kannattaisi opiskella. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Teksti: Pirkko Soininen
Kuva: Dylan Luukko

Tutustu tästä tarinaan liittyvään tutkintoon!