Perustutkinto johti jatko-opintoihin

Emmi Hautaviita kannustaa tarttumaan opiskelemiseen ja itsensä haastamiseen. Hän suoritti ensin liiketalouden perustutkinnon (nykyisin liiketoiminnan perustutkinto) Länsirannikon Koulutus Oy WinNovassa ja päätti jatkaa opintojaan.

– Yhdeksännellä oli ensin vaikea miettiä, mitä haluaisin opiskella. Olen luonteeltani sosiaalinen, ihmisläheinen ja avoin, joten asiakaspalveluala kiinnosti eniten. Liiketalouden perustutkinnossa sainkin kehittää hienosti asiakaspalvelutaitojani. Merkonomin opinnot suoritin ammattiopistossa ja koulutustyöpaikoissa.

Emmi on tehnyt monen alan töitä ja ollut esimerkiksi liiketalouden perustutkinnon jälkeen myös henkilökohtaisena avustajana. Tästä hän sai innostuksen tehdä jatko-opintoina puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinnon WinNovassa ja sai pätevyyden henkilökohtaisen avustajan tehtäviin. Emmi suoritti ammattitutkinnon oppisopimuksella ja verkko-opintoina nopeaan tahtiin.

– Ammattitutkinnon opinnot suunnittelin ja aikataulutin itse, mutta opettaja oli koko ajan mukana. Olen todella tyytyväinen siihen, millaista ohjausta ja tukea olen saanut opinnoissa. Jos oli vastoinkäymisiä, opettaja kuunteli minua ja tsemppasi jatkamaan. Opettaja oli todella läsnä ja aina tavoitettavissa, mikä loi turvallisen ympäristön opiskella.

Emmin mielestä myös opetusmateriaalit olivat selkeitä, ja niistä sai kattavasti tietoa alan toimintatavoista ja työskentelymenetelmistä.

Tutustu tästä tarinaan liittyvään tutkintoon!