Stream-keikkojen lisääntyminen näkyy musiikkiteknologin työssä

Miten päädyit opiskelemaan juuri musiikkialalle?

Valitsin alan, koska tunsin halua osallistua musiikin tuotantoon ja taiteen kannalta luoda jonain päivänä jotain muihinkin vaikuttavaa. Lähdin opiskelemaan koska minulla oli siihen tilaisuus ja into.

Pidän alalla työskentelyn itsenäisestä puolesta, mutta myös asioiden jakamisesta muiden kanssa. Mielestäni alalla on mahdollista nousta paljonkin ylöspäin ja kerätä vastuuta. Toimenkuva voi olla hyvinkin vaihtelevaa ja eteneminen on paljolti kiinni itsestä.

Oletko ollut tyytyväinen valintaasi?

En tuolloin ollut ihan täysin varma mihin olin hakemassa. Tein kuitenkin ihan oikean päätöksen, sillä nyt olen paljon varmempi siitä mihin haluan tulevaisuudessa pyrkiä, vaikka alun perin tunteen pohjalta kuljinkin.

Hienointa on ollut opettajien panostus ja hyvänmielinen painostus itsenäiseen tekemiseen, jota on helppo harjoittaa koulun tiloissa. Varsinkin analyyttisen kuuntelemisen ja live-äänen tunnit (joita on yritetty lisätä) ovat olleet hienoja hetkiä ja olleet usein hyödyksi.

Millaista opiskelu on käytännössä?

Kolmantena vuonna lähiopetuspäivät vähenevät, jolloin on enemmän aikaa edistää projekteja itsenäisesti. Tyypillisemmin opiskelupäiviin sisältyy projektien suunnittelua, äänitys testejä, yhteydenpitoa muihin, palautteen hankintaa, YTO-opintoja, sekä vapaamuotoista miksausta ja itsensä kehitystä.

Työtehtävät ja -paikat alalla voivat olla hyvin monenlaisia ja pääsee työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa. Stream-keikkojen lisääntyessä, olemme myös käyneet läpi joitakin videopuoleen ja elokuvatuotantoon liittyviä asioita.

Millaisissa työpaikoissa olet ollut työssäoppimassa?

Tällä hetkellä olen Tampereella Akun Tehtaalla työharjoittelussa, noin 3kk ajan. Muuten en ole ollut missään muualla, mutta täältä musiikkiteknologian alalta usein tullaan kysymään pienenpiin tapahtumiin tai projekteihin halukkaita tekijöitä.

Millaiset ovat tulevaisuudensuunnitelmasi?

Tulevaisuudensuunnitelmani ovat vielä auki, mutta mahdollisesti lähden jossain vaiheessa taas opiskelemaan jotain lisää.

Kuvat: Sarita Sulkakoski

Tutustu tästä tarinaan liittyvään tutkintoon!